Tervetuloa Blogiini

Blogillani haluan rohkaista ihmisiä puhumaan rahasta ja vaurastumisesta. Itselleni tärkeä osa hyvinvointia, fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin lisäksi, on taloudellinen hyvinvointi. Uskon taloudellisen tilanteen vaikuttavan hyvinvointiin ja sitä kautta onnellisuuteen. Haluankin herätellä sinua kiinnostumaan omasta taloudestasi, tavoittelemaan omia unelmiasi ja elämään vapaampaa elämää. Sillä miten hoidat raha-asiasi nyt, on suuri merkitys tulevaisuudessa. Aloitetaan siis heti, koska pienilläkin muutoksilla on suuri vaikutus. Hyppää siis mukaan ja lähdetään yhdessä rakentamaan vauraampaa tulevaisuutta ja toteuttamaan unelmia.

Minulle tärkeä osa taloudellista hyvinvointia on mahdollisuus matkustaa ja nähdä maailmaa. 2010-luvulla on puhuttu paljon niin henkisestä kuin fyysisestä hyvinvoinnista.

Talouden hallinta on mielestäni isossa roolissa, kun puhutaan hyvinvoinnista. Kaikkien ei tarvitse haluta rikastua, ajaa upouudella autolla eikä matkustella neljää

En ole tainnut koskaan olla töissä kuukausipalkalla, enkä koskaan ole tehnyt vain yhtä työtä kerralla. Olen aina ollut samaan aikaan

Olen lukenut paljon kommentteja, että sijoittaminen kiinnostaa, mutta ei ole saanut aikaiseksi aloittaa. No, nyt on aika aloittaa eikä vain

Asuntosijoittaminen puhututtaa tällä hetkellä paljon. Se on yleistynyt sijoitusmuotona viime vuosina, ja aiheesta on keskusteltu paljon sijoitusfoorumeilla. Miksi asuntosijoittamisesta on

Ei ne isot tulot vaan pienet menot. Se on monen säästäjän ja varallisuutta kerryttäneen lempisanonta. Sanonnassa on paljon perää, vaikka