SijoittaminenVaurastuminen

Valmennus, joka muutti elämäni

Muutama kuukausi sitten kirjoitin matkastani tuhlaajasta sijoittajaksi. Kerroin samalla, että tämä muutos lähti liikkeelle eräästä valmennuksesta, jossa kävin toukokuussa 2016. Kyseisessä valmennuksessa todella moni asia loksahti paikoilleen ja tein isoja oivalluksia suhteestani rahaan. Ymmärsin vihdoin, mistä holtiton rahankäyttöni johtui ja miksi minulla oli aina niin kova tarve ostaa uusia tavaroita ja vaatteita. Tämän oivalluksen myötä olen pystynyt vähentämään tunneperäistä shoppailua ja hallitsen rahankäyttöäni. Siitä alkoi matkani oman talouteni guruksi.

Millaisesta valmennuksesta on kyse?

Tässä kirjoituksessa perehdyn Taitavaksi rahan kanssa -valmennukseen, jonka järjestää valmennusyhtiä Varapuu.  Mitä valmennus sitten antoi minulle? Ja mitä se voisi antaa myös sinulle?

Tunteet, ajatukset ja uskomukset

Valmennuksen aikana sukelletaan rahaan liittyviin tunteisiin ja ajatuksiin. On hyvin tärkeää ymmärtää omaa suhtautumista rahaan ja tiedostaa, millaisia ajatuksia sekä opittuja tapoja alitajunnassa piilee. Jos opitut tavat ovat huonoja ja/tai ajatukset rahasta negatiivisia, on mahdotonta aloittaa muutosta vauraampaan elämään.

Omalla kohdallani ajatukset rahasta olivat positiivisia, mutta koska opitut toimintatavat olivat huonoja, oli mahdoton saada aikaan pysyviä muutoksia. Jatkuva tuhlailu ja uusien vaatteiden sekä tavaroiden ”tarve” esti minua vaurastumasta. Hetken aikaa säästettyäni selkäranka katkesi ja tuhlasin säästetyt rahat.

Näiden asioiden syvällinen pohdinta sai aikaan sen, että pystyin vihdoin muuttamaan rahakäyttäytymistäni, pysyvästi. Enää en tarvitse jatkuvasti uusia vaatteita tai tavaroita, koska pystyn ajattelemaan ostoksia järjellä enkä vain tunteella. Tuhlaamisen sijaan innostun sijoittamisesta. Maksoin  myös valmennuksen jälkeen pois luottokorttivelan sekä kaikki osamaksusopimukset.

Työkalut oman talouden hallintaan

Tunteiden lisäksi valmennuksessa puhutaan siitä, miten rahaa kannattaisi käyttää ja hallinnoida. Usko tai älä, mutta valmennuksessa vaurastumisen keinona ei pidetä jatkuvaa säästämistä. Sen sijaan kannustetaan nauttimaan elämästä ja jopa tuhlaamaan osa tuloista, mutta käyttämään loput sitten fiksusti.

Valmennuksessa opit rahan managerointimallin, jonka avulla oman talouden hallinnasta tulee helpompaa ja vaivattomampaa. Managerointimallin avulla opit säästämään ja tuhlaamaan oikeassa suhteessa tuloihisi nähden.

Oman talouden hallinta on avain vaurastumiseen. Kun opit käyttämään rahaa fiksusti jokapäiväisessä elämässäsi, olet jo pitkällä. Tämä ei tarkoita jatkuvaa pihistelyä, vaan oman talouden hallintaa vaivattomasti samalla, kun nautit elämästäsi. Näitä taitoja opetellaan Taitavaksi rahan kanssa -valmennuksessa.

Sijoittamisen opettelu

Mihin niitä rahoja sitten tulisi sijoittaa, jotta voit vaurastua? Valmennuksessa puhutaan erilaisista omaisuuslajeista (asunnot, osakkeet, raaka-aineet, liiketoiminta) ja niihin sijoittamisesta. Jokainen voi poimia itselleen sopivimmat sijoitusmuodot. Itse innostuin asuntosijoittamisesta, ja valmennuksen jälkeen jatkoinkin sen opiskelua. Lisäksi olen aloittanut osakkesijoittamisen.

Otettuani käyttöön rahan managerointimallin, talouteeni alkoi vihdoin kertyä ylimääräistä rahaa. Osa ylijääneestä rahasta kannattaa sijoittaa, jotta voi luoda itselleen taloudellisesti turvallisemman tulevaisuuden. Itse haluan saavuttaa taloudellisen vapauden, joten siksi sijoitan osan tuloistani. Uskon, että hyvä taloudellinen tilanne vähentää stressiä, ja haluan myös viettää eläkepäiväni taloudellisista huolista vapaana.

Valmennuksessa kannustetaan aloittamaan sijoittaminen vaikka vain muutamalla kympillä kuussa. Jokaisen lähtötilanne on erilainen, mutta jokainen saa varmasti itselleen sopivia työkaluja. Itselläni ei ollut mahdollisuutta alkaa sijoittaa heti valmennuksen jälkeen, koska oma talous piti saada ensin muilta osin kuntoon. Sain kuitenkin valmennuksesta innostuksen kipinän asuntosijoittamiseen, joten kun oma talous loksahti raiteilleen, pääsin ostamaan ensimmäisen sijoitusasuntoni. Sittemmin sijoitusasuntoja on kertynyt talouteemme kolme lisää.

Uudet verkostot ja kannustavat ihmiset

Kaikkien oppien lisäksi suurta lisäarvoa tuovat ihmiset, joihin sinulla on mahdollisuus tutustua valmennuksen aikana. Tie vaurastumiseen voi olla hauska ja mielenkiintoinen. Vielä upeamman siitä tekee se, kun on samanhenkisiä ihmisiä ympärillä.

Sijoittaminen ja raha eivät ole välttämättä työpaikan kahvipöydän kuumin keskustelunaihe, joten on tärkeää, että löydät ympärillesi ihmisiä, joiden kanssa voitte näistä aiheista puhua ja kannustaa toisianne. Tällaisia ihmisiä olen löytänyt kymmenittäin kyseisestä valmennuksesta 🙂 Tiesitkö, että elämän sanotaan olevan niiden viiden ihmisen summa, joiden kanssa vietät eniten aikaa?

Voisiko tämä valmennus sopia myös sinulle?

Jos siis haluat oppia oman talouden parempaa hallintaa ja/tai ymmärtää miksi ja miten sinun tulisi sijoittaa, niin tämä valmennus on juuri sinua varten. Taitavaksi rahan kanssa -valmennus antaa sinulle konkreettisia neuvoja, jotka on kerrottu selkeällä kielellä ilman sijoitus-jargonia. Tällä valmennuksella minäkin sain avaimet pysyvään taloudelliseen muutokseen!

Valmennuksen pitäjä Mikko Sjögren on elementissään lavalla ja saa kuulijan mielenkiinnon pysymään koko valmennuksen ajan. Jos siis kuvittelet talouteen liittyvän valmennuksen tylsäksi, niin Varapuun Taitavaksi rahan kanssa -valmennus osoittaa luulosi vääräksi 😉

Hinta tälle kahden päivän valmennukselle on 397 euroa. Kokemuksesta voin sanoa, että valmennus maksoi itsensä nopeasti takaisin, koska tein sen ansiosta fiksumpia taloudellisia päätöksiä 😉 Nyt voin kuitenkin ilokseni ilmoittaa, että blogini lukijat saavat valmennuksen tarjoushintaan 197 euroa, koodilla Johanna10. Valmennuksen pääset ostamaan tästä.

Verkkokaupasta voit valita itsellesi parhaan viikonlopun sekä paikkakunnan. Jos sinulla heräsi lisää kysyttävää, niin laita rohkeasti viestiä. Autan mielelläni 🙂 Valmennuksesta voit lukea lisää klikkaamalla tästä.

– Johanna

*Postausta ei ole tehty yhteistyössä Varapuun kanssa, vaan kirjoitus on oma henkilökohtainen mielipiteeni ja vastaa omaa kokemustani valmennuksesta. Sivustolla olevien linkkien klikkaaminen ei aiheuta sinulle kuluja, eikä minulle tuloja. Mikäli päädyt hyödyntämään blogini alennuskoodin, maksetaan siitä minulle komissio.

Jaa tämä artikkeli!

3 thoughts on “Valmennus, joka muutti elämäni

Jätä kommentti