Vaurastuminen

Elämäni rahamokat – näin onnistuin menettämään kymmeniä tuhansia euroja

Olen useaan kertaan pyöritellyt ajatusta, että pitäisipä kirjoittaa omista rahamokista. Niitä on nuoreen ikään mennessä kertynyt melko lailla, ja pakko myöntää, että niistä kirjoittaminen ja puhuminen hieman kirpaisee. Toivottavasti tämä kirjoitus toimii terapiana ja voin tämän jälkeen antaa noiden mokien jäädä menneisyyteen 😉

Saan myös itseni välillä kiinni siitä, että pohdin: ”Harmi kun en tajunnut tätä sijoittamista jo 10 vuotta sitten”. Omaksi ilokseni voin kuitenkin todeta, että nuorihan minä vielä olen, ja varmasti lähes jokainen voisi harmitella, miksei tajunnut aikaisemmin aloittaa sijoittamista ja fiksua rahankäyttöä.

Tämä kirjoitus on siis teille kaikille siskoille, jotka koette tehneenne virheitä raha-asioissa. You are not alone!

Tuhansien eurojen menetykset autojen takia

Tämä asia kirpaisee ja paljon, nimittäin huonot autokaupat. Olen tehnyt tämän saman virheen peräti kaksi kertaa.

Heikkouteni on se, että tykkään laadukkaista autoista. Ensimmäinen autoni oli melko uusi 1-sarjan BMW, ja siitä on ollut kynnys lähteä vaihtamaan huonompaan. Autolla on ollut mulle myös jonkinlainen statusarvo, mutta onnekseni voin sanoa päässeeni siitä ajatuksesta jo eroon.

Minulla oli siis hyvä ja velaton auto 18–21-vuotiaana. Kun lähdin opiskelemaan, tajusin, että auton pito on turhan kallista opiskelijalle, enkä myöskään niihin aikoihin juurikaan tarvinnut autoa. Myös miehelläni oli auto, joten tulimme siihen tulokseen, että vaihdamme meidän kaksi autoa yhteen farmariautoon.

Rupesimme katselemaan autoja ja tajusimme, että jos myymme meidän kaksi autoa ja laitamme vielä ”vähän” rahaa lisää, saamme meidän unelmiemme auton. Siitähän se ajatus sitten lähti, ja ei kun koeajamaan sitä unelmien autoa.

Koeajo päättyi siihen, että annoin vaihdossa minun 10 000 euron arvoisen velattoman autoni ja LISÄKSI laitoin uuteen autoon rahaa 10 000 euroa. Tähän perään tusina itku-hymiötä. Olisin ehkä voinut käyttää sen rahan fiksumminkin. Vai mitä olette mieltä?

Lopputulos: Puolitoista vuotta sitten myimme kyseisen auton pois hintaan 15 000 euroa. Menetin siis 12 500 euroa viidessä vuodessa (yhteensä meidän taloutemme menetti 25 000 euroa), enkä juurikaan edes ajanut autolla, koska se oli avomieheni käytössä. Heitin siis rahaa hukkaan 2 500 euroa vuodessa.

Sen sijaan, että tuhlasin tuon 20 000 euroa uuteen autoon, olisin voinut sijoittaa sen pörssiin ja saada sille tuottoa. Tuona aikana (2013–2019) pörssissä on ollut nousukautta, joten 8 prosentin vuosituotolla laskettuna 20 000 euroa olisi muuttunut himpun vajaa 30 000 euroksi.

Autovirhe numero kaksi

Mutta jotten olisi oppinut vielä tuosta tarpeeksi, ostin uuden auton itselleni. Maksoin autoa vauhdilla pois muutaman vuoden ajan, kunnes päätin myydä sen ostaakseni jälleen uuden auton.

Hauskintahan tässä on, että myin pois auton, joka oli jo lähes melkein velaton, ja ostin tilalle tuliterän auton. Jälleen kerran kuukausimenot nousivat, ja auton arvo on laskenut kuin lehmän häntä. Reilu kaksi ja puoli vuotta sitten ostetusta, 35 tuhannen euron autosta, on arvoa jäljellä enää noin 23 000 euroa. Kuin savuna ilmaan on hävinnyt 12 000 euroa.

Onneksi tuosta 12 000 eurosta olen saanut autobonusta 3 000 euroa, koska minulla on autossa firman logo, joten olen menettänyt vain 9 000 euroa 😀 Se tekee 300 euroa kuukaudessa. Auts.

Hätäisesti myydyt osakkeet

Rakas isäni oli kaukaa viisas ja osti siskolleni ja minulle osakkeita meidän ollessamme pieniä. Valitettavasti isä ei koskaan ehtinyt opettamaan minulle, mitä osakkeilla kannattaisi tehdä, joten kun täytin 18 vuotta, laitoin ne saman tien lihoiksi.

Vielä silloin minulla ei siis ollut tietoa ja ymmärrystä korkoa korolle -ilmiöstä, joten ei käynyt mielessäkään, että pitäisin osakkeet ja antaisin niiden arvon nousta. En edes tarvinnut osakkeista saatavia rahoja, joten niiden myyminen oli täysin turhaa.

Tämän vuoden puolella tuli sitten uutinen, että Amersport myydään, ja ostotarjous oli 40 euroa per osake. Silloin kun itse myin osakkeet, hinta oli noin 5 euroa per osake. Eli sijoitukseni arvo olisi nyt 8-kertainen. Sen sijaan, että vuonna 2009 sain Amersportin osakkeiden myynnistä noin 2 000 euroa, olisin niistä saanut tänä vuonna noin 16 000 euroa. Kyllä hieman kirpaisi 😀

Lopputulos: ymmärryksen puute vuonna 2009 maksoi minulle 14 000 euroa. Näin jälkikäteen en voi myöskään muuta kuin ihmetellä, miksei kukaan pankissa sanonut, että myyn osakkeet mahdollisimman huonoon aikaan, koska silloin oli päällä subprime-kriisin seurauksena tullut lama.

Säästäminen ilman tavoitetta tai päämäärää

Eräänkin kerran olen elämäni aikana aloittanut säästämisen. Olen avannut pankin kautta rahaston, johon on mennyt kuukausittain rahaa.

Aina oli kiva seurata, kun säästöön alkoi kertymään rahaa. Oli myös yhtä kivaa nostaa ne rahat sieltä pois, kun tarvitsin ne johonkin ”tärkeään”, kuten matkustamiseen.

Jatkuvat säästöyritykset olivat siis turhia, koska minulla ei ollut ymmärrystä, että se säästöpotti ei kasva siellä huimaa vauhtia heti ekoina vuosina, eikä minulla ollut minkäänlaista tavoitetta.

Näin jälkikäteen voi vain ajatella, että voi kun olisin vain jatkanut sen satasen säästämistä sinne rahastoon. Sinne olisi tässä kymmenen vuoden aikana kertynyt mukava pesämuna. Sen sijaan olen aktiivisesti nauttinut rahoista näinä vuosina 😀

Raha-asioissa olen tupannut menemään liikaa All-in periaatteella. Kaikki tai ei mitään. Joskus olen pihistellyt muutaman viikon, ehkä kuukauden, jonka jälkeen olenkin sitten taas tuhlannut huolella. Kultaisen keskitien löytäminen on ollut haastavaa. Onneksi balanssi alkaa pikkuhiljaa löytymään 🙂

Luottokortin käyttäminen väärin

Pärjäsin useita vuosia ilman luottokorttia, mutta jostain syystä se minulle jossain vaiheessa tuli. Luottokortin limiitiksi tuli 4 000 euroa. Alkuun en sitä käyttänyt, mutta jossain vaiheessa sen käyttämisestä tuli melko rutiinia.

Omistan edelleen luottokortin, koska se on melko välttämätön matkustettaessa, joten en ole halunnut siitä täysin luopua. Lisäksi tietyt kuukausisopimukset voidaan veloittaa vain luotolta, joten siksikin sille on tarvetta.

Olen kuitenkin oppinut käyttämään luottokorttia ”oikein”. En käytä sitä ostaakseni jotain, mihin minulla ei ole sillä hetkellä varaa. Lisäksi olen muuttanut luottokortin takaisinmaksun 100-prosenttiseksi. Ei siis enää mitään minimilyhennyksiä kuukausittain 🙂

Luottokortti on monessa tilanteessa hyödyllinen, mutta ”väärin” käytettynä se aiheuttaa talousongelmia.

Isoin oppimaksu on ehkäpä ollut luotolla ostettu ulkomaanmatka. Ostin sen yllätyksenä avomiehelleni syntymäpäivälahjaksi. Ajattelin, että minulla olisi varaa maksaa se pois seuraavan parin kuukauden aikana, mutta en tienannutkaan niin paljon rahaa kuin olin kuvitellut sekä lisäksi tuli yllättäviä menoja.

Mikään ei ole niin inhottavaa kuin maksaa jälkikäteen lomamatkaa, jonka on jo nauttinut. Siitä opin sen, että tienaan aina ensin rahat, jotka aion tuhlata. Tosin oppi meni perille vuosia myöhemmin, koska oikeastaan tuosta matkan ostamisesta lähti luottokorttikierre, jonka maksoin loppuun juuri viime kuussa. Nyt luottokorttivelkaa on 0 euroa, ja se tuntuu hyvältä!

Nyt kun luottokortti on maksettu, minulle jää kuukaudessa 100 euroa enemmän rahaa sijoitettavaksi. Mikäli myös sinua kiinnostaa aloittaa sijoittaminen, vinkkejä siihen voit lukea aikaisemmasta postauksestani.

Mitä virheet ovat opettaneet?

Aina tasaisin väliajoin sitä jossittelee, että mitä jos asiat olisi tehnyt toisin. Mitä jos en olisi ostanut sitä kallista autoa tai olisin sijoittanut osan perinnöistä heti 18-vuotiaana? Tuollaisesta jossittelusta ei ole kuitenkaan mitään hyötyä, enkä luultavasti bloggaisi rahasta, jos en olisi itse tehnyt noita kymmeniä virheitä. Kaikella on siis varmasti tarkoituksensa.

Mitä olen virheistäni oppinut?

  • Mietin taloudellisia ratkaisuja pidempään enkä toimi tunteen varassa
  • Uusien tavaroiden viehätys on laskenut, ja voin ostaa myös käytettyä edullisemmin
  • Sijoittaminen vaatii pitkäjänteisyyttä
  • En käytä luottokorttia huvituksiin ja tavaroiden ostamiseen

Toivottavasti tämä postaus lohdutti, mikäli olet harmitellut omia taloudellisia virheitäsi. Virheet kuuluvat elämään ja niitä tekevät kaikki. Tärkeintä on ottaa niistä opikseen ja välttää niiden toistamista 😉 Vältä siis minun virheeni, ja aloita sijoittaminen ja oman talouden hoitaminen mahdollisimman pian.

Elämästä saa ja pitää nauttia, mutta pohjana täytyy olla järkevä kulutus ja hyvin hoidettu talous. Älä elä yli varojesi!

  • Johanna

Jaa tämä artikkeli!

Jätä kommentti