InspiraatioMotivointi

Epäonnistumisen pelko.

Pelko. Se suurin syy miksi emme toteuta unelmiamme ja tyydymme olemassaolevaan. Pelko epäonnistumisesta, pelko mitä jos onnistunkin, pelko mitä muut ihmiset ajattelevat. Tämä meinasi olla myös minulla syy siihen, että nämä nettisivut eivät koskaan näkisi päivän valoa.

Vuosi sitten selitin itselleni, että minun ei kannata aloittaa blogin kirjoittamista tai laittaa nettisivuja pystyyn.. pitää ensin tienata enemmän, kasvattaa isompi tiimi ja nettisivujen tekeminen maksaa liikaa minun budjetille. Viime joulukuussa ystäväni sai minut kuitenkin tajuamaan, että olen kykenevä myös itse tekemään nettisivut niin halutessani, että noi syyt oli vain tekosyitä. Sittenhän laitoin pyörät pyörimään ja ajattelin rakentavani itselleni nettisivut. Hommahan kaatui heti alkumetreillä, koska menin jo ihan sekaisin, että mikä webhotelli pitäisi ostaa 😀 Niinpä päätin ulkoistaa nettisivujen tekemisen, ja se oli loistava päätös! On hyvä hyväksyä omat heikkoudet, mutta sitä ei saa käyttää tekosyynä siihen miksi omat unelmat ei toteutudu.

Nettisivut saatiin vihdoin pystyyn maaliskuussa, mutta tällä kertaa homma tyssäsi siihen, että en saanut sisältöä kirjoitettua… kosha enhän minä osaa kirjoittaa. Vieläkin alitajunnassa huutaa yo-kirjoitusten häpeäpilkku, äidinkieli C. Mitä ihmiset ajattelevat, kun tekstit ovat huonoja? Joku pilkkunatsi tulee varmasti huutelemaan, kun tekstiä on mahdoton lukea virheiden takia. Kaksi kuukautta olen saanut velloa näiden tekosyiden kanssa, jälleen tajutakseni, että suurin syy miksi en mene eteenpäin, on epäonnistumisen pelko.

Tavallaan tämä on todella outoa, koska en ole aikaisemmin ajatellut olevani sellainen ihminen, ketä jännittää muiden mielipiteitä. Tykkään elää elämääni omalla tavalla, ja en anna muiden mielipiteiden vaikuttaa siihen mitä teen elämässäni. Tämän lisäksi en oikeastaan usko epäonnistumiseen. Uskon siihen, että asiat eivät aina mene niin hyvin kuin olettaisi, mutta ei silloin ole epäonnistunut. On vain oppinut tavan mikä ei toiminut, ja sitten voi yrittää uudestaan eri tavalla. Vain silloin voi epäonnistua, kun ei yritä lainkaan.

Olen siis kiitollinen kaikesta kannustuksesta, jota olen läheisiltäni saanut. Ilman teidän tukea tämä olisi ollut vieläkin haastavempaa. Onkin tärkeää ympäröidä itsensä positiivisilla ihmisillä, jotka kannustavat sekä rohkaisevat. Toivon, että jokaisen elämästä löytyy sellaisia henkilöitä. Jokatapauksessa toivoisin, että tulevat kirjoitukseni auttavat sinua unelmoimaan, toteuttamaan unelmia pelosta huolimatta sekä löytämään uskoa itseesi.

”Fear is not real. It is product of thoughts you create. Do not misunderstand me. Danger is very real. But fear is a choice.” – Will Smith

– Johanna

Jaa tämä artikkeli!